maanantai 22. elokuuta 2016

4. Opetuksen havainnointi 18.8.16 IBM Digitalist Leadership Forum 2016 


Opetuskenttä elää muutoksen murroksessa, uusia toimintatapoja omaksuen, jonka pohjalta halusin valita mukaan ns. perinteisestä opetustilanteesta täysin eroavan havainnointitapahtuman.  Valitsin opetuksen havainnointitehtäväksi seminaarin, joka toteutettiin sekä livenä Helsingin Tennispalatsissa että  livestreamauksena verkossa 18.8.16.  Halusin nähdä ja havainnoida verkon yli tapahtuvaa opetusta, miten se toimii, onko oppiminen samankaltaista, löytyykö eroja ja jos niin mitä, sekä kuinka kehittää toimintaa opettamisen näkökulmasta ajatellen.

Seminaariin oli ilmoittautunut paikan päälle yli 700 osallistujaa ja ”verkossa livestreamauksen mahdollisuuden myötä osallistujia oli tuplat päälle” kertoi Digitalist Networkin perustaja Ville Tolvanen alkusanoinaan moderoidessaan tapahtumaa liikkeelle. Seminaarissa oli mukana useita puhujia ja olikin mielenkiintoista nähdä, kuinka jäisivätkö puheenvuorot yksittäisiksi vai linkittyisivätkö ne moderaattorin ja kommentaattorin toimesta jouhevasti kokonaisuuteen.  Aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen koskettaen johtamisen muuttumista digitalisaation edetessä.

Livestreamaus toimi alusta lähtien mallikkaasti, kuvan ja äänen laadun ollessa hyvää. Alun pieni kaikukin saatiin nopeasti poistettua. Tunnelman pystyi myös aistimaan, vaikkei yleisöä kuvattukaan mukaan. Toki muualla sosiaalisen median kanavissa, kuten Instagram oli nähtävissä kuvaa myös yleisöstä.

Tuomo Haukkovaara, IBM sai kohotettua tunnelmaa heti alusta lähtien käyttämällä konkreettisia esimerkkejä mitä digitalisaatio meille mahdollistaa. Digitalisaation myötä voimme tehostaa, parantaa ja luoda uusia toimintoja sekä ansaintamahdollisuuksia, ja näissä onnistuminen on ensisijaisesti johtamiskysymys.  Haukkovaara päätti alustuksensa kuvaavaan esimerkkiin ”Digiveneeseen astuessa, et voi pitää toista jalkaa laiturilla, toisen ollessa veneeessä”.

Valtiovalta digiaikaan

Sitten olikin vuorossa key note –puhuja, digi-ministeriksi tituleerattu Anne Berner, joka oli esiintyjänä kokenut ja hyvän selkeän ulosannin omaava. Hän herätteli kuulijoita haastamaan omia ajatuksiaan muutokseen suhtautumisesta ja digitalisaation hyödyntämisestä. Hän nosti esiin neljä sektoria jotka hyödyntävät jo digitalisaation mahdollisuuksia:
  1. Media
  2. Telecom
  3. Finanssipalvelut (kuluttajapuoli)
  4. Vähittäiskauppa


Näiden osalta disruptio on tapahtunut pääsääntöisesti kuluttajapinnassa, mutta missä ovat yrityspuolen mahdollisuudet ja liiketoiminnan kehittäjät? Mistä lähtee seuraavan kasvun käyrä? Miten maksimoida luovuutta ympäristössä jossa tekniikka on veturina? Miten päästään resurssien kontrolloinnista avoimeen rajapintaan?

Ministerimme osasi hyvin avata näkymää, miten liiketoiminta, kuluttajat ja valtiovalta elävät symbioosissa, koko ajan muutosta hakien. Erinomaisena esimerkkinä lainsäädännön muutoksen monialaisuudesta on, että ”kaikki regulaatio halutaan purkaa, kunhan se ei kosketa omaa toimialaa”. Onko tämän päivän lainsäädännössä esim. kuluttajan oikeudet oikeassa suhteessa, vai voidaanko niitä väljentää? Toimiessani itse yrittäjänä, olen pohtinut usein pyhäpäivien merkitystä ja siitä maksettavaa tuplakorvausta työntekijälle, onko se jäänne jostain vanhasta, joka ei enää tänä päivänä ole ajankohtainen?

Itselleni jäi ministeristä erittäin positiivinen mielikuva, kuinka valtiovalta pyrkii muutokseen muokkaamalla toimintaansa, nopeidenkin liikkeiden ja  mahdollisuuksien rajoissa. Yllätyksenä ei tullut hänen opetustyylinsä, joka oli ajatuksia herättävä, rakentavasti kyseenalaistava ja osittain ohjaavakin.  Jossain määrin osallistavana voidaan pitää analyyttista pohdintaa, että aina ei voi onnistua, virheitäkin sattuu, mutta niistä opitaan ja kehitetään toimintaa eteenpäin.  Avoin rajapinta tulisi nähdä mahdollisuutena kasvulle ja työllisyyteen, rakennetaan tiedolla kasvua, ennakkoluulottomasti kokeillaan asioita, kehitetään osaamista, sillä mahdollisuuksia on mieletön määrä. Digitalisaation merkityksestä valtiovallassa digi-ministeri totesi, että ”kollegat ovat aika hyvin hahmottaneet sen merkityksen, toki erojakin löytyy. Tarvitaan hyviä esimerkkejä jostain hallinnon alasta, jotta saadaan muutkin innostumaan mukaan”. Tämä voidaan hyvin johtaa opetusalaan; miten luodaan digitalisaatiolla tulevaisuuden kasvuympäristöjä, jossa oppilaat oppivat ja kehittävät itseään ja ominaisuuksiaan laadukkaasti ja tehokkaasti yksilön eroavaisuudet huomioiden?

Leading Change


 Koneen Antti Koskelin painotti esityksessään että mikään yritys ei voi toimia ja menestyä yksin, tarvitaan verkostoja luomaan uusia ratkaisuja tulevaisuuteen. Vuonna 2050 70% maailman ihmistä asuu kaupungeissa, on syy miksi Kone on vahvasti mukana digitalisaatiossa. Jäin tässä kohtaa pohtimaan miten opetusala voisi hyödyntää digitalisaatiota, jos ihmisten eläminen keskittyy kaupunkeihin, miten tulevaisuuden opetus voi palvella massoja huomioiden yksilöllisyyden sekä jäljelle jäävää 30%:ia joka ei asu kaupungeissa? Kuinka rikotaan rajoja, otetaan mukaan kehitykseen uusia tahoja, luodaan yhdessä uutta, eikä pelätä epäonnistua? Osallistamalla ja yhdistämällä eri alojen ammattilaisia, opettajia, opiskelijoita Hackathon- tyyppiseen innovaatiopäivään, jossa kehitetään ennakkoluulottomasti uutta, voisi syntyä mullistavia opetusalan toimintoja.


Asiakkaat muuttuvat

”Valmiin ratkaisun toimittajien aika on ohi! ”, totesi Ville Tolvanen käynnistäessään revolveripaneelia, jossa keskusteltiin, mm.  miten osaamista johdetaan ja miten pysyä asiakkaiden muutoksessa mukana. Kehityksen aallon harjalla pysyäkseen tulee olla skarppina, ja omaksua toimintaansa malleja ja toimintoja yli toimialarajojen. Tuomo Haukkamaa toi lennokkaasti esiin, että IBM:llä Kognitiiviset ja pilvialustat olivat vielä viisi vuotta sitten meilläkin aivan vieraita: emme osanneet edes lausua niitä!”

Johtamista myrskyssä

 Millä yritys tai oppilaitos menestyy? Viisi teesiä jonka avulla Petteri Poutiainen tiimeineen luotsaa SalesForcea ja menestyy. Ensimmäinen on yhteinen toiminta, eli ”Ohana”-perhe, johon kuuluu sen henkilöstö ja asiakkaat ja jossa on läpinäkyvä, empaattinen toimintakulttuuri. Toimiessani yrittäjien kouluttajana, innostuin kovasti heidän toisesta teesistään; laatia henkilökohtainen liiketoimintasuunnitelma, jonka jokainen henkilöstöstä laatii ja missä kertoo omat tavoitteensa. Tätä tulen hyödyntämään omissa koulutuksissani. Kolmantena on hyväntekeväisyyteen panostaminen, 3*1 sääntö, jossa hyväntekeväisyyteen laitetaan 1% liikevaihdosta, työajasta ja tuotteesta. Jokaisella on mahdollista käyttää 7 työpäivää vuodessa hyväntekeväisyyteen. Asiakas pidetään keskiössä, tarjotaan sen mahdollistavat 360 työkalut, esim. näet omasta kännykästä kaiken datan asiakkaasta reaaliajassa. Viimeisenä on aidon start up-kulttuurin luominen, työnteon tulee olla hauskaa ja sitä voi tehdä pilke silmäkulmassa menestyksekkäästi.  Heidän sloganinsa mukaisesti; ”Et voi pysäyttää aaltoja, mutta voit oppia surffaamaan!”

Tämä kuvastaa muutosjohtamiseen liittyviä haasteita mielestäni kuvainnollisesti, ainoastaan muutos on pysyvää ja ihmisten tulee itse muuttua ja omaksua uusia toimintoja ennakkoluulottomasti. Kokeilemisen kulttuuri alkaa saada jalansijaa vihdoin myös Suomessa, asioita voi ja tulee testata, ottaa käyttöön ja hienosäätää matkan varrella, heittää tarvittaessa romukoppaan, erityisesti hyväksyä virheet ja niistä oppimisen! Tulevaisuuden oppimistilanteissa opettajan avoimuus  kokeilemisen kulttuurille voi antaa lukuisia eri lopputuloksia osallistujista riippuen, oppimista tulisi suunnata rohkeammin ennalta arvaamattomaan suuntaan, joka voi mahdollistaa uuden oppimisen kaikille, myös opettajalle.

Katri Harra-Salonen, Finnair
Seminaari puhui usea yrityksissään digitalisaation ja muutosjohtamisen aktiivisesti käynnistänyttä puhujaa, joista jokainen korosti kumppanuutta, asiakkaan ja henkilöstön kuulumista keskiöön. Organisaation toiminta ei ole tehokasta, jos henkilöstö ei ole sitoutunut muutokseen ja yrityksen menestykseen. Mielestäni organisaation yksi merkittävimmistä tehtävistä on mahdollistaa henkilöstön menestyminen työssään, se tuo menestystä myös liiketoimintaan.
Jari Collin, Sonera

Anders Stenbäck, IF







Jari Collin, Sonera ja Ville Tolvanen, Digitalist

Live-lähetys oppimisen mahdollistajana



Live-lähetyksen seuraaminen opetuksessa on tulevaisuutta, johon jokainen meistä saa varmasti oman kosketuksensa, ennemmin tai myöhemmin. Kuinka mahdollistaa opetuksen laadukkuus, kun et ole fyysisesti läsnä, etkä pysty analysoimaan yleisösi reaktioita tilanteesta. Toki tämän päivän kommentointimahdollisuudet antavat osviittaa opetukseenkin, voit ansaita spontaanisti, oikeastikin sydämiä (jo nyt Periscope, FB live ym.) sekä kirjallista kommentointia esityksen lomaan.  Itse huomasin opetuksen seuraamisen olevan ehkä jopa tehokkaampaa kuin itse paikan päällä ollessa, pystyin keskittymään ilman muita häiriötekijöitä, toki aiheen mielenkiintoisuus edesauttoi tässä. Tällainen opetustapa edellyttää opiskelijalta motivaatiota, päättäväisyyttä, innostusta ja priorisointia, jotta oppimista tapahtuu. Samoja asioita mitä ammatilliseen koulutukseen hakeutuviltakin edellytetään. Onko kaikilla opiskelijoilla näitä ja missä suhteessa, määrittää oppimisen tason ja toimivuuden.  Avoin kysymys kuuluukin, ovatko opettajat valmiita siirtymään live-esityksiin hyödyntäen digitalisaation mahdollisuuksia? Muutosta voidaan verrata myös purjehtimiseen, merellä tuulee aina, koskaan et voi päättää tuulen suuntaa, mutta mitä voit tehdä, on säätää purjeittesi asentoa luoviaksesi eteenpäin.

Haukkamaan sanoin; ”Retoriikasta motoriikkaan!” Nyt jos koskaan on se hetki hypätä digiveneeseen, hyödyntää jo olemassa olevaa ja eritoten kehittää uutta toimintaa niin liiketoiminnassa kuin
opetusalalla.







Lähteet:

18.8.16 IBM Digitalist Leadership Forum 2016






tiistai 16. elokuuta 2016

Mitä on oppiminen?

Minulle oppiminen tarkoittaa asioiden, tapojen tai toimintojen omaksumista, sisäistämistä ja hyödyntämistä kulloiseenkin tilanteeseen. Oppimisen tarkoituksena on tehostaa nykyistä toimintaa ja aikaansaada parempaa tuottavuutta, yleensä joko ajankäytön, eurojen tai oman mielenkiinnon myötä. Oppimista tapahtuu koko elämän ajan. Itse olen nauttinut suuresti opiskelusta aikuisiällä, konstruktiivista oppimista voi soveltaa saman tein käytäntöön.  Oppiminen ei tarvitse olla aina uuden asian käsittelyä, vaan sitä tapahtuu myös tuttujen asioiden parissa uusien menetelmien avulla. 

Itselleni oppiminen on tullut tutuksi myös pienten lasteni kautta,  jonka myötä käsitykseni oppimisesta on auennut ihan uusille poluille. Lapsi oppii koko elämänsä ajan ensi sekunneista lähtien ja sitä on ollut kiehtovaa seurata, kuinka he tutustuvat uusiin asioihin ja tunnistavat jo opittuja asioita kokemukseen perustuen. Itselle valaisevaa ja osin pysäyttävääkin, on ollut toimia roolimallina ja huomata kuinka helposti oman ajatusmaailman siirtää eteenpäin. Tämä on vaarana myös opettajan suhteessa oppijoihin, kuinka pysyä neutraalina tiedon välittäjänä ilman että mielenkiinto oppijoiden parissa hiipuu? 

Pienillä keinoilla pyrin mahdollistamaan ymmärrystä, niin lasteni kuin asiakkaideni kanssa, kuinka he voivat itse oppia mitä haluavat ilman vaikutustani, unohtamatta että oppiminen vaatii systemaattista työtä, eikä se aina ole helppoa ja nopeaa. Pienten lasten toimiessa oppijoina oppimisnäkemykset ovat usein ensi alkuun behavioristisia ja/tai humanistisia. Tiettyjä tietoja ja taitoja siirretään ensi alkuun oppijalle, esim. syöminen ja kävely, eli malliopitaan asioita. Pikkuhiljaa lapsen kasvaessa hän alkaa ymmärtää paremmin syy-seuraussuhteita ja oppiminen muokkautuu humanistisempaan näkemykseen ja oman aktiivisuuden hyödyntämiseen, tätä voidaan toki tarvittaessa tukea behavioristisen oppimisnäkemyksen avulla. Tyttäreni tuskaili viime syksynä lukemaan oppimisen kanssa, heitti helposti leikin kesken, ettei ikinä opi. Systemaattisella, pääosin behavioristisella oppimisella se ahaa-elämys ennen pitkään syntyi. Mukaan tuli nopeasti humanistinen oppiminen, kun hän oppi lukemaan sekä ymmärtämään keinoja ja metodeja minkä avulla voi edelleen helpottaa oppimista, esim. muistisäännöt.  Hän myös huomasi yhteisöllisyyden ja kannustuksen merkityksen luokan lasten oppiessa eri taitoja eri tahtiin.

Myöhemmässä vaiheessa lapsen oppiminen muuttuu konstruktivistisemmaksi, koska heille on jo kertynyt tietotaitoja löytää omia mielenkiinnon kohteitaan. Konstruktiivinen oppija oppii aktiivisesti ja kerryttää ongelman ratkaisukykyjään jo kertyneen tiedon ja uuden tulevan tiedon kombinaatioilla ja lisää mukaan kognitiivisen oppimisen ammatilliset, (työ)elämälähtöiset kokeilut.

Poisoppimisen hankaluus...


Oppiminen ja uusien ajatuskulmien löytäminen kiehtovaa joka avartaa omaa toimintaa. Lasteni myötä olen oppinut itsestäni paljon tiedostamattomia toimintamalleja, jonka pohjalta teen asioita. Poisoppiminen totutuista keinoista ja toiminnoista on mielenkiintoista jonka eteen tulee todella tehdä systemaattisesti työtä. Päätös ei pelkästään riitä, vaan syy-seuraussuhde tulee olla konkreettinen, jotta motivaatio on suuri. Poisoppimisessa yhdistyy mielestäni sosiokulttuurinen, konstruktivistinen, kognitiivinen ja humanistinen oppimisnäkemys, oppimista ohjaa aiemmin omaksutut tiedot ja taidot yhdistettynä uusiin toimintamalleihin ja yhteisöllisyyteen. Lasten kanssa tulee silloin tällöin konflikteja, kun huomaa puskevansa behavioristisen mallin mukaisesti asioita ilman, että toimii heidän ohjaajanaan/ tukihenkilönä humanistisen mallin mukaisesti.

Oppiminen ei aina ole tuloksellista opettajan maksimaalisesta panostuksesta huolimatta, sillä niin oppijan kuin opettajan toimintaan liittyy erilaisia taustatekijöitä,  jotka vaikuttavat oppimiseen tai opettamiseen.  Opiskeluympäristö voi vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti oppimiseen, samoin motivaatio, ryhmän toiminnallisuus, aiemmat tiedot ja taidot aiheesta. Konkreettinen esimerkki lienee miltei kaikille joskus tapahtunut tekniikan pettäminen tai osaamattomuus sen käytössä, joka ei anna hyvää kuvaa opettajan panostuksesta oppimistapahtumaan. Itsekin olen kompuroinut joskus tekniikan kanssa, ja se on kyllä todella harmillista. Toki opettajasta riippuu, kuinka tilanteesta päästään eteenpäin ja onko vaihtoehtoista tapaa opetukseen suunniteltu.

Toimin työkseni mentorina ja viime viikolla minulla oli asiakas jonka kanssa kävimme syvällisesti läpi hänen vasta käynnistynyttä liiketoimintaa ja kuinka hän saisi liiketoimintansa tuottavaksi. Pyrin löytämään hänen kerronnastaan esiin oleellisen sekä myytävät palvelutuotteet. Alkuun huomasin että minun oli hankala löytää selkeää polkua asiakkaani kerronnasta, joka käsitteli miltei pelkästään mielikuvia ja ajatusmalleja. En kyennyt löytämään selkeää tuotetta, enkä myöskään alkuun osannut kysyä oikeita kysymyksiä, joilla saisin selvyyttä asiaan. Hyödynsin eri oppimisnäkemyksiä,  jotta pystyin itse hahmottamaan kokonaisuuden, palvelutuotteet ja edelleen ohjaamaan asiakastani. Ahaa-momentti syttyi, kun asiakkaani alkoi piirtämään asiaa paperille, jonka pohjalta alkoi syntyä käsitystä konkreettisista tuotteista, joita teemasta voisi luoda. Tämä edellytti situationaalisten ja kokemuksellisten toimintojen käyttöä, mitä usein ammatillisissa oppimisessa ja ohjauksessa hyödynnetään työelämälähtöisen toiminnan kehittämiseen. 

Itselläni alkoi syntyä ajatuksia jatkoon, asiakkaani oli vielä liian syvällä omassa toiminnassaan, jotta hän olisi pystynyt näkemään asian ulkopuolisen silmin, eli henkilön joka ei tiedä kyseistä aiheesta juuri mitään, mutta on kiinnostunut tietämään lisää. Tästä pääsimme käsiksi tuotteistuksen ensimmäiseen vaiheeseen, eli määrittelyyn mikä on myytävä palvelutuote. Mikä on se asia jonka asiakas ostaa, ostaako hän tuotteen vai ratkaisun? Kun teemme ostoksia ja hankintoja, ne tuottavat meille ratkaisuja ongelmiin.  Havainnollistaakseni tätä ongelmaa hyödynsin kognitiivista, konstruktiivista ja humanistista oppimisnäkemystä ja aikaansaimme oppimisprosessin, jonka pohjalta asiakkaani pääsi eteenpäin tuotteistuksen kanssa.

Oppimisessa pyrin aikaansaamaan mitattavia tuloksia, usein asiakaspalautteen kautta sekä omien standardieni mm. ennakkopanostuksen, sanallisen ja sanomattoman kerronnan ja fiiliksen mukaan. Itse hyödynnän paljon intuitiota, pyrin aistimaan kuulijoista olenko onnistunut herättämään heidän kiinnostuksen, kyselemällä ja osallistamaan kuulijoita. Pyrin antamaan aina 110% itsestäni kuulijoille, sillä siitä he maksavat ja konkretisoin asioita oppijoiden mielenkiinnon mukaisten esimerkkien voimalla,  parhaan mahdollisen oppimiskokemuksen mahdollistamiseksi. Korostan aina kuulijoille, että hyödyntäkää elementtejä jotka sopivat ja skipatkaa loput, en loukkaannu vaikkei läpikäymääni asiaa hyödyntäisi lainkaan, ainakin oppija saanut mahdollisuuden tietää eri vaihtoehdoista. Jokainen ihminen tekee omat valintansa ja perustelee ne omien tavoitteidensa kautta. Mikäli pystyn kasvattamaan tietoisuutta vaihtoehdoista ja mahdollisimman montaa ihmistä hyödyntämään itsellensä sopivia vaihtoehtoja, on oppimista tapahtunut ja olen pystynyt auttamaan ihmistä eteenpäin.

Oppimisnäkemyksiä


Oppiminen humanistisen oppimisnäkemyksen mukaan on yksilösuoritus, jossa oppija itse vastaa haluttuun tavoitteeseen pääsystä reflektoiden ja arvioiden oppimaansa mm. oivalluksien myötä. Oppimista toteutetaan yhteisössä, ajatuksena luoda mahdollisimman idearikas ja avoin oppimisilmapiiri uusille asioille.  Tässä oppiminen on usein riippuvainen oppijan aiemmista kokemuksista ja kiinnostuksesta, sekä osaltaan oppijan kilpailuvietistä, kuinka kovasti hän näkee oppimansa hyödyttävän/ kiinnostavan, jonka pohjalta määrittelee opittavaan asiaan laitettavan panoksen. Opetus etenee aaltoilevasti, osan edetessä nopeasti, toisten hitaammin. Tämä opetusnäkemys edellyttää opettajalta tarkkaa pelisilmää luoda sopivan tasoisia haasteellisia oppimistilanteita eritasoisille oppijoille. Opetuksen tavoitteina voidaan pitää mallioppimista esim. matematiikan lainalaisuuksien parissa vastaten kysymyksiin mitä, millainen ja miten. Opetusmenetelminä on mm. esittävä, keskusteleva ja tehtäviä antavat menetelmät. Oppimista arvioidaan yksilökeskeisesti ja itsearviointia suorittaen. Tämän näkemyksen mukaisesti saadaan opetettua perusteet, joskaan laaja-alaisempien asioiden oppimisessa vähäinen vuorovaikutus voi heikentää oppimisen laajuutta. Oppijan aiemmat kokemukset voivat joko kasvattaa tai vähentää halukkuutta oppia aiheesta laajemmin.

Kognitiivisessa oppimisnäkemyksessä korostuu käytännön ongelmien ratkaisu. Siinä oppija pääsee hyödyntämään laajemmin omaa ajatteluaan, sieltä nousevia ristiriitoja ja ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia.  Tämä opetusnäkemys on myös työelämälähtöinen, käsillä oleva ongelma tulee ratkaista, jolloin tietoa etsitään, hankitaan eri lähteistä ja analysoidaan systemaattisesti fokusoiden kyseessä olevaan ongelmaan ja sen vaikutuksiin lähitulevaisuuteen. Kognitiivisessa näkemyksessä opetusmenetelminä hyödynnetään harjoitustehtäviä ja projekteja jotka sidotaan olemassa olevaa ongelmaan.

Konstruktiivinen oppimisnäkemys sitoo oppimisen jo aiemmin opittuun käytössä olevaan  jokapäiväiseen tietoon tai taitoon. Se syventää toimintaa tavoitteellisemmaksi ja mahdollistaa tiedon soveltamisen ja mallintamisen myös eri asioissa. Konstruktivismissa pohditaan, arvioidaan ja ymmärretään miten asia on rakentunut, miten oma toiminta vaikuttaa siihen ja kuinka ymmärrystä voisi laajentaa. Opetusmenetelminä käytetään tutkimuksia, haastatteluja ja kyselyitä, jotta toimintaa voidaan edelleen kehittää.

Sosiokulttuurinen oppimisnäkemys korostaa asiayhteyttä ja oppimisen realismia sekä yhteisöllisyyttä, vuorovaikutuksessa tekemistä ja oppimista.  Asioita opitaan yhdessä kehittäen ja soveltaen, usein pienryhmissä ja/tai verkostoissa.  Tämä on tällä hetkellä laajalti käytössä oleva oppimisnäkemys, mikä osaltaan tuo esiin kysymyksen, sopiiko kyseinen näkemys esim. introverteille oppijoille, jotka ahdistuvat lukuisista ryhmä- ja verkostototeutuksista. Myöskään opettaja ei ole enää perinteinen opettaja ja auktoriteetti, vaan tasa-arvoinen toimija ja ohjaaja oppijoiden keskuudessa.

Oppimisen taustalla voi olla pelkoa laittaa itseään peliin, kokea epävarmuutta ja uskallusta hypätä tuntemattomaan. Mielikuvallisen esteen ylitettyään voi kokea puhdasta iloa ja huomata oppivansa asioita joita ei olisi aiemmin uskonutkaan, laajentaa tietoisuuttaan itseään kiinnostavista sekä myös sattumanvaraisesti vastaan tulevista asioista. Oppimista tapahtuu koko elämän ajan ja entisestään kiihtyvällä tahdilla digitalisaation myötä. Se kuinka omaksumme uusia menetelmiä, keneltä ja miten saamme oppia, määrittelee sisäistämmekö oppimaamme vai ohitammeko opitun epäoleellisena.  Oppiminen voi olla myös henkilöitynyttä ja herättää kiinnostuksen eri aiheisiin pelkästään valovoimaisen persoonan myötä. Miten pitkäjänteistä oppiminen silloin on ja voiko onnistumista systemaattisesti mitata? Tämä on mielenkiintoinen asia jota tulevaisuudessa tulisi pohtia, sillä enemmän ja enemmän opetusta tapahtuu verkon välityksellä. Kuinka saada verkko-opetuksesta henkilökohtaista ja kiinnostusta herättävää, sillä ihmiset taustatekijöineen ovat aina olleet ja tulevat olemaan erilaisia?

Lähteet:

Opetusvideot Haaga-Helia Moodle: Hakkarainen, Värri, Opetusvideo
Engeström, Y. 1987. Perustietoa opetuksesta.


http://opettajapolku.blogspot.fi/2015/02/erilaiset-oppimiskasitykset-teoriaa.html

sunnuntai 14. elokuuta 2016

3. Opetuksen havainnointi 11.8.16 WorkShop Moderator Denise  Stanley, Collage Art, London, UK  


EduFlow2016 -seminaarissa oli tarjolla mielenkiintoinen workshop jonka aihe oli ”Tools and Trades – recognizing informal and non-formal learning”, jonka fasilitaattorina toimi Denise Stanley, Collage Artista, UK:sta. Denise muistutti alkuun meitä kaikkia, kuinka oppimista tapahtuu päivittäin, kun saavutamme uusia taitoja, tietoja ja kompetensseja omassa lähiympäristössämme niin kotonamme, työssämme kuin mediankin kautta. Tämä oppiminen on yleensä ns. epävirallista, mutta erittäin tärkeää, relevanttia ja merkityksellistä ihmisen kehitykselle ja elinikäiselle oppimiselle. 


Epäviralliseksi oppimiseksi voidaan lukea ohjatessamme esim. lapsia lajittelemaan  puhtaita pyykkejä tilankäytön kannalta tai työyhteisössä auttaessamme kollegaa tai saadessamme itse apua johonkin tehtävään. Vapaamuotoinen, ohjattu oppiminen on puolestaan mitä tahansa organisoitua oppimisaktiviteettiä, joka palvelee tiettyjä ihmisryhmiä tai tavoitteita. Esim. säännöllisesti kokoontuvat harrastusryhmät, joita yhdistää kiinnostus tiettyyn asiaan (tanssi) ja/tai yhteisöön (partio). Kiinnostuin aiheesta enemmänkin Denisen mielenkiintoisen alustuksen sekä sujuvan ja vakuuttavan esiintymisen vuoksi, jonka myötä ilmoittauduin mukaan workshoppiin.


Itse workshop käynnistyi Denisen avatessa taustaa vapaamuotoisesta ohjatusta oppimisesta joka pitää sisällään tekniikkaa mitä ja miten opettaa, kykyä ja halua jakaa omaa osaamistaan muiden hyödyksi sekä ihmissuhdetaitoja, joiden avulla pystyy ohjaamaan osallistujia. Usein vapaamuotoinen, ohjattu oppiminen tapahtuu asioita konkreettisesti tekemällä. Hän jakoi meille yksilötehtävän, jonka avulla pääsimme arvioimaan opetustapojamme kulttuurisen oppimisen, tietojen ja taitojen muutostyökalun avulla. Arvioimme mikä on meille ominaista toimintaa ohjatessamme ihmisiä ns. perinteisen opetuksellisten menetelmien avulla edestä käsin opettaessa, sekä tukiessamme ihmisiä tasavertaisina ryhmässä ”vierihoidossa” sekä coachatessamme ja auttaessamme heitä taustalta käsin asioiden mahdollistajina. Tämä oli itselleni mielenkiintoinen tehtävä, sillä sen avulla voi havaita itsestään ominaisimpia tapoja joiden kautta ohjaa ihmisiä.

Yksilötehtävän jälkeen jakauduimme ryhmiin keskustelemaan ja oppimaan toisiltamme konkreettisten esimerkkien avulla. Esimerkkeinä käytettiin mm. lapsen oivaltavaa oppimista, kollegan coachausta sekä ryhmäohjausta. Ryhmätehtävän jälkeen kävimme vielä nopeasti kunkin ryhmän päällimmäiset ajatukset ja koosteen, josta koko ryhmä sai vielä uusia ideoita ja ajatuksia, joita hyödyntää.

 Lisää oli kuitenkin vielä tulossa, jakauduimme uusiin ryhmiin ja saimme tehtäväksi keksiä  jokaisesta aakkosen kirjaimesta esineen joka meillä oli mukanamme sekä nimetä sen. Aikaa tähän oli kymmenen minuuttia. Tämä ryhmätehtävä toi esiin erilaisia piirteitä ryhmän jäsenistä, joista kukaan ei tuntenut toista ennakkoon. Oli erittäin mielenkiintoista havaita, kuinka ryhmän sisällä muodostui erilaisia rooleja, yhden alkaessa ideoida, toisen kirjata ja merkitä tavaroita, toisten keksiessä ja miettiessä puuttuvia kirjaimia. Äärimmäisen toimiva tapa sitouttaa mukaan valmennukseen, innostaa osallistujia ideoimaan ja tuomaan omaa panostaan esiin. Kun olimme saaneet tehtävän valmiiksi, fasilitaattori pyysi ensin meitä miettimään omaa panosta tehtävässä, sitten mitä muut tekivät ja ottiko tekemiseen muita mukaan sekä osallistitko toisia. Kun olimme pohtineet näitä kysymyksiä itseksemme, oli vuoro palata ryhmään ja käydä yhdessä läpi 3 asiaa jossa ryhmä toimi hienosti ja 3 asiaa, jossa ryhmä ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Näiden kysymyksien ja vastausten parissa kehittyikin hyvä ja syvällinen keskustelu, sillä ryhmissä oli useampia kansalaisuuksia, jolloin kulttuurilliset erot olivat vahvasti läsnä.

Fasilitaattori käytti oivallisesti kognitiivisia oppimisteorioita, sai meidät ratkaisemaan yhteisöllisesti käytännön ongelmaa, jossa jokainen pystyi hyödyntämään omaa ajatteluaan ja etsimään tietoa eri käsillä olevista lähteistä, kuten käsilaukuista. Lisäksi  analysoimme systemaattisesti toistemme tuottamia ratkaisuja ongelmaan ja kuinka ratkaisu vaikuttaa lopputulokseen. Sosiokulttuurinen teoria näkyi selkeästi asiayhteydessä ja arkirealismissa, opimme yhdessä kehittäen ja soveltaen sekä vuorovaikuttaen kukin toiseemme.

Arvostin myös kovasti Denisen lopetusta, jossa hän kytki mukaan yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen. Hän halusi kuulla miten koimme seminaarin ja antoi kolme vaihtoehtoa:
  •        en oppinut mitään uutta -> jää istumaan paikoillesi
  •        ihan ok, opin jotain uutta ->  nouse seisomaan
  •        opin paljon uutta jota voin jatkohyödyntää -> nouse seisomaan ja nosta kädet ylös

Mukaansa tempaava lopetus jota myöskin aion hyödyntää omissa valmennuksissani. Fasilitaattori sai aikaan hyvän kombinaation mielenkiintoisesta aiheesta jossa yhdisti taitavasti vuorovaikutuksellisia ja yhteisöllisiä sekä yksilötehtäviä ja koosti niistä tasapainoisen kokonaisuuden, joka ainakin itsessäni herätti mielenkiinnon perehtyä tarkemmin vapaamuotoiseen, ohjattuun oppimiseen ja hyödyntää siellä hyväksi havaittuja keinoja formaalissa, tutkintoihin johtavassa oppimisessa. 

Suomalaisessa koulutuskentässähän tunnustetaan aiemmin hankittua osaamista, huolimatta onko se kerrytetty aiempien opintojen tai työelämässä hankittujen taitojen muodossa. Vapaamuotoista, ohjattua oppimista validoidaan Suomessa mm. digitaalisten osaamismerkkien muodossa ainakin opettajien some-taitojen osalta sekä partiolaisten hankkimien erämaataitojen muodossa. Digitaaliset osaamismerkit tekevät näkyväksi henkilön esim. harrastuksista hankkiman osaamisen ja osaamismerkkiä voi hyödyntää osaamisen konkretisoinnissa eri verkostoissa tai työnhaussa.

Lähteet:

Eduflow2016, Denise Stanley, Collage Art, London, UK  

Informal non-formal and formal education - a brief overview of some different approaches http://www.infed.org/foundations/informal_nonformal.htm

Recognition of Non-formal and Informal Learning

Partion osaamismerkit
http://toiminta.partio.fi/kouluttautuminen/osaamismerkit