Mitä on oppiminen?

Minulle oppiminen tarkoittaa asioiden, tapojen tai toimintojen omaksumista, sisäistämistä ja hyödyntämistä kulloiseenkin tilanteeseen. Oppimisen tarkoituksena on tehostaa nykyistä toimintaa ja aikaansaada parempaa tuottavuutta, yleensä joko ajankäytön, eurojen tai oman mielenkiinnon myötä. Oppimista tapahtuu koko elämän ajan. Itse olen nauttinut suuresti opiskelusta aikuisiällä, konstruktiivista oppimista voi soveltaa saman tein käytäntöön.  Oppiminen ei tarvitse olla aina uuden asian käsittelyä, vaan sitä tapahtuu myös tuttujen asioiden parissa uusien menetelmien avulla. 

Itselleni oppiminen on tullut tutuksi myös pienten lasteni kautta,  jonka myötä käsitykseni oppimisesta on auennut ihan uusille poluille. Lapsi oppii koko elämänsä ajan ensi sekunneista lähtien ja sitä on ollut kiehtovaa seurata, kuinka he tutustuvat uusiin asioihin ja tunnistavat jo opittuja asioita kokemukseen perustuen. Itselle valaisevaa ja osin pysäyttävääkin, on ollut toimia roolimallina ja huomata kuinka helposti oman ajatusmaailman siirtää eteenpäin. Tämä on vaarana myös opettajan suhteessa oppijoihin, kuinka pysyä neutraalina tiedon välittäjänä ilman että mielenkiinto oppijoiden parissa hiipuu? 

Pienillä keinoilla pyrin mahdollistamaan ymmärrystä, niin lasteni kuin asiakkaideni kanssa, kuinka he voivat itse oppia mitä haluavat ilman vaikutustani, unohtamatta että oppiminen vaatii systemaattista työtä, eikä se aina ole helppoa ja nopeaa. Pienten lasten toimiessa oppijoina oppimisnäkemykset ovat usein ensi alkuun behavioristisia ja/tai humanistisia. Tiettyjä tietoja ja taitoja siirretään ensi alkuun oppijalle, esim. syöminen ja kävely, eli malliopitaan asioita. Pikkuhiljaa lapsen kasvaessa hän alkaa ymmärtää paremmin syy-seuraussuhteita ja oppiminen muokkautuu humanistisempaan näkemykseen ja oman aktiivisuuden hyödyntämiseen, tätä voidaan toki tarvittaessa tukea behavioristisen oppimisnäkemyksen avulla. Tyttäreni tuskaili viime syksynä lukemaan oppimisen kanssa, heitti helposti leikin kesken, ettei ikinä opi. Systemaattisella, pääosin behavioristisella oppimisella se ahaa-elämys ennen pitkään syntyi. Mukaan tuli nopeasti humanistinen oppiminen, kun hän oppi lukemaan sekä ymmärtämään keinoja ja metodeja minkä avulla voi edelleen helpottaa oppimista, esim. muistisäännöt.  Hän myös huomasi yhteisöllisyyden ja kannustuksen merkityksen luokan lasten oppiessa eri taitoja eri tahtiin.

Myöhemmässä vaiheessa lapsen oppiminen muuttuu konstruktivistisemmaksi, koska heille on jo kertynyt tietotaitoja löytää omia mielenkiinnon kohteitaan. Konstruktiivinen oppija oppii aktiivisesti ja kerryttää ongelman ratkaisukykyjään jo kertyneen tiedon ja uuden tulevan tiedon kombinaatioilla ja lisää mukaan kognitiivisen oppimisen ammatilliset, (työ)elämälähtöiset kokeilut.

Poisoppimisen hankaluus...

Oppiminen ja uusien ajatuskulmien löytäminen kiehtovaa joka avartaa omaa toimintaa. Lasteni myötä olen oppinut itsestäni paljon tiedostamattomia toimintamalleja, jonka pohjalta teen asioita. Poisoppiminen totutuista keinoista ja toiminnoista on mielenkiintoista jonka eteen tulee todella tehdä systemaattisesti työtä. Päätös ei pelkästään riitä, vaan syy-seuraussuhde tulee olla konkreettinen, jotta motivaatio on suuri. Poisoppimisessa yhdistyy mielestäni sosiokulttuurinen, konstruktivistinen, kognitiivinen ja humanistinen oppimisnäkemys, oppimista ohjaa aiemmin omaksutut tiedot ja taidot yhdistettynä uusiin toimintamalleihin ja yhteisöllisyyteen. Lasten kanssa tulee silloin tällöin konflikteja, kun huomaa puskevansa behavioristisen mallin mukaisesti asioita ilman, että toimii heidän ohjaajanaan/ tukihenkilönä humanistisen mallin mukaisesti.

Oppiminen ei aina ole tuloksellista opettajan maksimaalisesta panostuksesta huolimatta, sillä niin oppijan kuin opettajan toimintaan liittyy erilaisia taustatekijöitä,  jotka vaikuttavat oppimiseen tai opettamiseen.  Opiskeluympäristö voi vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti oppimiseen, samoin motivaatio, ryhmän toiminnallisuus, aiemmat tiedot ja taidot aiheesta. Konkreettinen esimerkki lienee miltei kaikille joskus tapahtunut tekniikan pettäminen tai osaamattomuus sen käytössä, joka ei anna hyvää kuvaa opettajan panostuksesta oppimistapahtumaan. Itsekin olen kompuroinut joskus tekniikan kanssa, ja se on kyllä todella harmillista. Toki opettajasta riippuu, kuinka tilanteesta päästään eteenpäin ja onko vaihtoehtoista tapaa opetukseen suunniteltu.

Toimin työkseni mentorina ja viime viikolla minulla oli asiakas jonka kanssa kävimme syvällisesti läpi hänen vasta käynnistynyttä liiketoimintaa ja kuinka hän saisi liiketoimintansa tuottavaksi. Pyrin löytämään hänen kerronnastaan esiin oleellisen sekä myytävät palvelutuotteet. Alkuun huomasin että minun oli hankala löytää selkeää polkua asiakkaani kerronnasta, joka käsitteli miltei pelkästään mielikuvia ja ajatusmalleja. En kyennyt löytämään selkeää tuotetta, enkä myöskään alkuun osannut kysyä oikeita kysymyksiä, joilla saisin selvyyttä asiaan. Hyödynsin eri oppimisnäkemyksiä,  jotta pystyin itse hahmottamaan kokonaisuuden, palvelutuotteet ja edelleen ohjaamaan asiakastani. Ahaa-momentti syttyi, kun asiakkaani alkoi piirtämään asiaa paperille, jonka pohjalta alkoi syntyä käsitystä konkreettisista tuotteista, joita teemasta voisi luoda. Tämä edellytti situationaalisten ja kokemuksellisten toimintojen käyttöä, mitä usein ammatillisissa oppimisessa ja ohjauksessa hyödynnetään työelämälähtöisen toiminnan kehittämiseen. 

Itselläni alkoi syntyä ajatuksia jatkoon, asiakkaani oli vielä liian syvällä omassa toiminnassaan, jotta hän olisi pystynyt näkemään asian ulkopuolisen silmin, eli henkilön joka ei tiedä kyseistä aiheesta juuri mitään, mutta on kiinnostunut tietämään lisää. Tästä pääsimme käsiksi tuotteistuksen ensimmäiseen vaiheeseen, eli määrittelyyn mikä on myytävä palvelutuote. Mikä on se asia jonka asiakas ostaa, ostaako hän tuotteen vai ratkaisun? Kun teemme ostoksia ja hankintoja, ne tuottavat meille ratkaisuja ongelmiin.  Havainnollistaakseni tätä ongelmaa hyödynsin kognitiivista, konstruktiivista ja humanistista oppimisnäkemystä ja aikaansaimme oppimisprosessin, jonka pohjalta asiakkaani pääsi eteenpäin tuotteistuksen kanssa.

Oppimisessa pyrin aikaansaamaan mitattavia tuloksia, usein asiakaspalautteen kautta sekä omien standardieni mm. ennakkopanostuksen, sanallisen ja sanomattoman kerronnan ja fiiliksen mukaan. Itse hyödynnän paljon intuitiota, pyrin aistimaan kuulijoista olenko onnistunut herättämään heidän kiinnostuksen, kyselemällä ja osallistamaan kuulijoita. Pyrin antamaan aina 110% itsestäni kuulijoille, sillä siitä he maksavat ja konkretisoin asioita oppijoiden mielenkiinnon mukaisten esimerkkien voimalla,  parhaan mahdollisen oppimiskokemuksen mahdollistamiseksi. Korostan aina kuulijoille, että hyödyntäkää elementtejä jotka sopivat ja skipatkaa loput, en loukkaannu vaikkei läpikäymääni asiaa hyödyntäisi lainkaan, ainakin oppija saanut mahdollisuuden tietää eri vaihtoehdoista. Jokainen ihminen tekee omat valintansa ja perustelee ne omien tavoitteidensa kautta. Mikäli pystyn kasvattamaan tietoisuutta vaihtoehdoista ja mahdollisimman montaa ihmistä hyödyntämään itsellensä sopivia vaihtoehtoja, on oppimista tapahtunut ja olen pystynyt auttamaan ihmistä eteenpäin.

Oppimisnäkemyksiä

Oppiminen humanistisen oppimisnäkemyksen mukaan on yksilösuoritus, jossa oppija itse vastaa haluttuun tavoitteeseen pääsystä reflektoiden ja arvioiden oppimaansa mm. oivalluksien myötä. Oppimista toteutetaan yhteisössä, ajatuksena luoda mahdollisimman idearikas ja avoin oppimisilmapiiri uusille asioille.  Tässä oppiminen on usein riippuvainen oppijan aiemmista kokemuksista ja kiinnostuksesta, sekä osaltaan oppijan kilpailuvietistä, kuinka kovasti hän näkee oppimansa hyödyttävän/ kiinnostavan, jonka pohjalta määrittelee opittavaan asiaan laitettavan panoksen. Opetus etenee aaltoilevasti, osan edetessä nopeasti, toisten hitaammin. Tämä opetusnäkemys edellyttää opettajalta tarkkaa pelisilmää luoda sopivan tasoisia haasteellisia oppimistilanteita eritasoisille oppijoille. Opetuksen tavoitteina voidaan pitää mallioppimista esim. matematiikan lainalaisuuksien parissa vastaten kysymyksiin mitä, millainen ja miten. Opetusmenetelminä on mm. esittävä, keskusteleva ja tehtäviä antavat menetelmät. Oppimista arvioidaan yksilökeskeisesti ja itsearviointia suorittaen. Tämän näkemyksen mukaisesti saadaan opetettua perusteet, joskaan laaja-alaisempien asioiden oppimisessa vähäinen vuorovaikutus voi heikentää oppimisen laajuutta. Oppijan aiemmat kokemukset voivat joko kasvattaa tai vähentää halukkuutta oppia aiheesta laajemmin.

Kognitiivisessa oppimisnäkemyksessä korostuu käytännön ongelmien ratkaisu. Siinä oppija pääsee hyödyntämään laajemmin omaa ajatteluaan, sieltä nousevia ristiriitoja ja ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia.  Tämä opetusnäkemys on myös työelämälähtöinen, käsillä oleva ongelma tulee ratkaista, jolloin tietoa etsitään, hankitaan eri lähteistä ja analysoidaan systemaattisesti fokusoiden kyseessä olevaan ongelmaan ja sen vaikutuksiin lähitulevaisuuteen. Kognitiivisessa näkemyksessä opetusmenetelminä hyödynnetään harjoitustehtäviä ja projekteja jotka sidotaan olemassa olevaa ongelmaan.

Konstruktiivinen oppimisnäkemys sitoo oppimisen jo aiemmin opittuun käytössä olevaan  jokapäiväiseen tietoon tai taitoon. Se syventää toimintaa tavoitteellisemmaksi ja mahdollistaa tiedon soveltamisen ja mallintamisen myös eri asioissa. Konstruktivismissa pohditaan, arvioidaan ja ymmärretään miten asia on rakentunut, miten oma toiminta vaikuttaa siihen ja kuinka ymmärrystä voisi laajentaa. Opetusmenetelminä käytetään tutkimuksia, haastatteluja ja kyselyitä, jotta toimintaa voidaan edelleen kehittää.

Sosiokulttuurinen oppimisnäkemys korostaa asiayhteyttä ja oppimisen realismia sekä yhteisöllisyyttä, vuorovaikutuksessa tekemistä ja oppimista.  Asioita opitaan yhdessä kehittäen ja soveltaen, usein pienryhmissä ja/tai verkostoissa.  Tämä on tällä hetkellä laajalti käytössä oleva oppimisnäkemys, mikä osaltaan tuo esiin kysymyksen, sopiiko kyseinen näkemys esim. introverteille oppijoille, jotka ahdistuvat lukuisista ryhmä- ja verkostototeutuksista. Myöskään opettaja ei ole enää perinteinen opettaja ja auktoriteetti, vaan tasa-arvoinen toimija ja ohjaaja oppijoiden keskuudessa.

Oppimisen taustalla voi olla pelkoa laittaa itseään peliin, kokea epävarmuutta ja uskallusta hypätä tuntemattomaan. Mielikuvallisen esteen ylitettyään voi kokea puhdasta iloa ja huomata oppivansa asioita joita ei olisi aiemmin uskonutkaan, laajentaa tietoisuuttaan itseään kiinnostavista sekä myös sattumanvaraisesti vastaan tulevista asioista. Oppimista tapahtuu koko elämän ajan ja entisestään kiihtyvällä tahdilla digitalisaation myötä. Se kuinka omaksumme uusia menetelmiä, keneltä ja miten saamme oppia, määrittelee sisäistämmekö oppimaamme vai ohitammeko opitun epäoleellisena.  Oppiminen voi olla myös henkilöitynyttä ja herättää kiinnostuksen eri aiheisiin pelkästään valovoimaisen persoonan myötä. Miten pitkäjänteistä oppiminen silloin on ja voiko onnistumista systemaattisesti mitata? Tämä on mielenkiintoinen asia jota tulevaisuudessa tulisi pohtia, sillä enemmän ja enemmän opetusta tapahtuu verkon välityksellä. Kuinka saada verkko-opetuksesta henkilökohtaista ja kiinnostusta herättävää, sillä ihmiset taustatekijöineen ovat aina olleet ja tulevat olemaan erilaisia?

Lähteet:

Opetusvideot Haaga-Helia Moodle: Hakkarainen, Värri, Opetusvideo

Engeström, Y. 1987. Perustietoa opetuksesta.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3665/engestr%F6m1-175.pdf?sequence=2

http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Oppimisnakemys/html/vertailu.html

http://opettajapolku.blogspot.fi/2015/02/erilaiset-oppimiskasitykset-teoriaa.html