Opetuskooste syksyn 2016 opetuskerroista sekä opetushavainnoinneista
Nyt on tullut aika summata yhteen viime syksystä (2016) ja
silloin tapahtuneista opetusharjoitteluista ja opetushavainnoinneista ja niistä
kertyneistä opeista. Olen oppinut
erittäin paljon taustateoriaa mm. opetuskäsityksistä tämän syksyn aikana ja
pyrkinyt yhdistämään niitä käytäntöön parhaalla mahdollisella tavalla. Osaa
uusista, oppimistani asioista olen tehnyt aiemmin työssäni, en vain ole osannut
sanoittaa ja yhdistää tekemääni teoriaan. Tekemäni asiat ja toimenpiteet olen
pystynyt paremmin nimeämään kirjallisuuteen ja tutkittuun tietoon pohjautuen.
Oma rajallisuus on tullut aika ajoin vastaan, kaikkea ei vaan pysty
sisäistämään ja ottamaan käytäntöön, johtuen aikataulullisista syistä ja
tilaajan toiveista. Haasteena on, että jos asioita ei saa siirrettyä
operatiiviseen toimintaan pikaisesti, ne unohtuvat, kun asiat eivät ole
aktiivisesti mielessä. Tätä olen pyrkinyt minimoimaan, palaamalla uudestaan opittuihin
asioihin ja teemoihin sekä silmäilemällä niitä uudestaan läpi. Syksyn aikana
olen analysoinut tekemääni uudelleen ja uudelleen, pohtinut asioita, miksi teen
niin tai näin. Tämä toiminta on ollut itselleni uusi kokemus, sillä omaa
toimintaani on aiemmin ohjannut projektiluonteinen ripeätahtisuus, toiminta
alkaa ja loppuu tietyn aikataulun mukaisesti. Toimintaa analysoidaan vauhdissa,
tehdään tarvittavia hienosäätöjä ja laaditaan loppupäätelmät jonka jälkeen
siirrytään eteenpäin. Pysähtyminen reflektoimaan osaamistaan on tästä syystä pitänyt
erikseen priorisoida ja kirjata kalenteriin. Se että olen palannut analysoimaan
uudestaan tekemääni ja pohtimaan tekemäni toimenpiteiden vaikutuksia, on saanut
aikaan paljon uutta. Olen mielestäni
kasvanut valmentajana tänä aikana paljon, johtuen monipuolisista
työprojekteista joissa olen päässyt tekemään ja auttamaan hyvin erilaisia
ihmisiä eteenpäin. Oppijoiden erilaiset lähtökohdat ja kulttuurit toivat
oppimiseen ja vuorovaikutukseen huomattavaa lisäarvoa, joskin alkuvaiheessa ne
toimivat oppimisen organisointia vaikeuttavana tekijänä. Tämä näkyi mm.
aikataulujen noudattamattomuutena. Kun
saimme laadittua yhteiset pelisäännöt, oppiminen ja vuorovaikutus alkoivat
sujua suunnitelman mukaisesti ja erilaiset oppijat toivat ryhmiin mukaan omat
tietonsa ja kokemuksensa. Yhteistyö ja ryhmän vuorovaikutus edisti oppimista ja
haastoi oppijoita uuden tiedon kanssa työskentelyyn sekä oman ajattelun
rajoitusten ylittämiseen. Itsekin huomasin ajattelussani aika ajoin
rajoituksia, joita pyrin aktiivisesti poistamaan jotta pääsisin starttaamaan
ns. puhtaalta pöydältä eri ryhmien parissa.
Havainnoidessani kollegoitani oli upeaa huomata kuinka
erilaisilla toimintatavoilla saavutetaan tavoiteltuja lopputuloksia ja kuinka
taas toisilla metodeilla ja toiminnoilla ei aikaansaada oppimista. Halusin
päästä havainnoimaan hyvin erilaisia opetuksia, jotka toteutettiin joko livenä
tai verkon kautta ja näin tapahtuikin. Kaikessa näkyy vahvasti opettajan oma
innostus aiheeseen ja/tai opettamiseen, mikäli tämä toteutuu, oppijatkin todennäköisemmin
oppivat. Jos opettajan oma kiinnostus on hiipunut, ei oppimistuloksetkaan ole
kovin positiivisia. Tämän johdosta pyrin aina olemaan ennalta valmistautunut
opettamiseen ja kiinnostunut aiheesta jota opetan. Mikäli en ole kiinnostunut,
kieltäydyn opettamisesta, koska en halua antaa oppijoille vaillinaista
oppimiskokemusta. Tämä kysyy itsekriittistä toiminnan tarkastelua ja uskallusta
myöntää itselleen tosiasiat. Tähän ei välttämättä moni pysty tai uskalla. Itse
olen toistaiseksi voinut työni monipuolisuuteen erilaisten ryhmien ja aiheiden
tiimoilta vaikuttaa ja se on pitänyt tekemisen mielenkiintoisena ja oppimisen
luontevana myös itselleni.
kuva U. Sulkava |
Valmennuksien käynnistyessä haluan aikaansaada ryhmäytymistä
edesauttavan innostuneen ja positiivisen ilmapiirin, sekä keventää
alkujännitystä. Teen aloitukset lähtökohtaisesti samoin, muutan ainoastaan
käytettävää menetelmää, eli kuinka oppijat esittelevät itsensä ja kuvaavat omia
motivaattoreitaan olla valmennuksissa mukana. Esim. esittelemään itsensä vastaamalla
tiettyihin kysymyksiin, joskus taas pareittain, jossa toinen kertoo toisesta.
Toteutustapaan yleensä vaikuttaa ennakkotiedot ryhmästä, joskus teen päätöksen toteutustavasta
vasta ryhmästä saamieni ensituntemuksieni perusteella. Joustavat oppimisen
mahdollisuudet heijastuivat oppijoissa selkeästi, osa oppii käytännön tekemisen
kautta, osa taas teoreettisten käsitysten myötä ja osa halusi lisätehtäviä
verkossa käsin tehtäväksi.
Arvostaminen on opetuksessa tärkeää, kun ihminen arvostaa
toista, on oppimiselle lähtökohtaisesti
paremmat mahdollisuudet toteutua. Tämä on asia mitä pyrin kaikissa
valmennuksissani tuomaan esiin, arvosta itseäsi, jotta muutkin voivat sinua
arvostaa. Suomalainen sananlasku: ”Niin
metsä vastaa kuin sinne huudetaan” toimii erittäin hyvin, kohtelemalla toista
niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Arvostaminen nousee mielestäni
ensiarvoisen tärkeäksi asiaksi rajallisen kielitaidon omaavan ryhmän kanssa.
Heidän oppimisensa voi rajoittua olemattoman kielitaidon kautta minimaaliseksi
ja oppijaa itseään turhauttavaksi. Heidän oppimishalukkuus voi olla todella
korkea, mutta mikäli oppimateriaalia ei ole laadittu soveltuvaksi, esim. eri kieliversioina, eikä ymmärrystä
aikaansaada oppijan ja opettajan kesken muutoin, innokkuus oppia madaltuu
dramaattisesti oppijan taantuessa ns. tuppisuuksi takariviin. Eräissäkin valmennuksissa olen improvisoinut
opetusmateriaalia, sillä oppijoiden kielellisten rajoitteiden johdosta tiedon
omaksumisesta ei tullut mitään. Näissä tilanteissa olen itse kokenut tietyllä
tapaa epäonnistuneeni, sillä en pystynyt aikaansaamaan suunnitelmien mukaista
oppimista. Tämä on ohjannut minua valmistautumaan opetuksiin aiempaa laajemmin,
hakemaan tarkempaa tietoa osallistujista ja heidän taustoistaan. Improvisointi
onnistuu minulta luontevasti, mutta on jatkuvasti toteutettuna erityisen kuormittavaa.
Pyrin jatkossa ottamaan oppijat paremmin vastaan yksilöinä ja rakentamaan
molemmin puolisen arvostuksen, jossa kumpikin oppii, niin opiskelija kuin
opettaja. Pohtimalla ja ohjaamalla
oppijoita reflektoimaan itsenäisesti, aikaansaadakseen kehitystä toiminnassaan,
toimii vaillinaisellakin kielitaidolla ja vahvana ohjenuorana opetuksessani.
Olen myös havainnut reflektoinnin edut pienissä sekä suurissa ryhmissä, jolloin
kokemuksia, ideoita ja hankittua tietoa voidaan pohtia yhdessä, saada aikaan
oivalluksia ja edelleen jalostaa ideoita.
Itselleni on tärkeää herättää oppijassa tunteita, jolloin hän
pystyy paremmin vastaanottamaan tietoja ja taitoja. Jos olet neutraali, hajuton
ja mauton, se harvemmin vakuuttaa oppijaa. Itse olen saanut kiitosta energisyydestä
ja innostavuudesta sekä asiaan ja henkilöön keskittyvästä toiminnasta. Osalle
oppijoista asioissa eteneminen saattaa olla liian ripeää ja ahdistavaa. Silloin
yleensä pyrin mahdollisuuksien mukaan löysäämään tahtia. Tässä tullaan siihen ns.
näkymättömään rajaan, jonka jokainen opettaja omassa työssään vetää, kuinka
paljon voidaan henkilökohtaistaa oppimista ja missä vaiheessa on aika hyväksyä,
että oppija ei ole halukas vastaanottamaan uusia tietoja ja taitoja. Mikäli oppija esim. keskeyttää valmennuksen tai on paljon poissa, tulee pysähtyä arvioimaan olisiko jotain vielä tehtävissä oppijan mukaan saattamiseksi. Itse pyrin ratkaisemaan erään paljon poissaoloja omaavan kohdalla, voisinko tehdä vielä jotain hänen hyväkseen, vai olisiko joku toinen valmennus hänelle soveltuvampi. Päädyin hänen kohdallaan
siirtämään hänet paremmin soveltuvaan koulutukseen, jossa hänellä oli
mahdollisuus saada yksilöllisempää opetusta omalla kielellä. Ryhmän vaihto ei aina ole kuitenkaan
relevantti vaihtoehto, jolloin tuleekin pohtia, miten saada vastahakoinen
oppija mukaan ja motivoituneeksi oppijaksi. Voidaanko henkilökohtaistaa ja toteuttaa
yksilöllistä polkua opetussuunnitelman edellytyksiä laskematta tai
henkilökohtaista ohjausta lisäämällä.
Onnistumisia tuli tämän syksyn aikana monia, joista nautin
suuresti. Oli ilo havaita, että oppijat rakentavat oppimistavoitteensa enenevästi
omien kiinnostuksen kohteidensa ja kehittymistavoitteidensa kautta. Eri
kulttuureiden oppimistavoitteet erosivat jossain määrin, suomalaisten tuodessa
omat kiinnostuksen kohteensa esille herkästi, toisten kulttuurien oppijoiden
pidättyessä tuomasta omia tavoitteitaan lainkaan esille. Yrittäjien parissa
nousi esiin, että oppiminen tähtää oman asiantuntijuuden rakentamiseen ja
laajentamiseen yhteistyössä muiden oppijoiden kanssa, jolloin
oppimistavoitteista tuli laajempia ja henkilökohtaisempia kuin oppimisympäristön
asettamat tavoitteet.
Syksyn aikana minulle on entisestään vahvistunut ajatus
opetuksellisuuden toiminnallisuuden peilaamisesta liiketoimintaan, jossa kaiken
tulee olla mitattavaa. Uskon vakaammin, että meillä on opetuskentässä paljon muutoksia tulossa. Enenevässä määrin toimintaa mitataan ja arvioidaan monien muuttujien kautta, jotka saattavat olla vieraita ja joskus jopa pelottavia. Tuloshakuisuus siirtynee opetusalalle(kin) ja se edellyttää uusien ajatusmallien ja toimintojen käynnistämistä, jossa kaikkea tekemistä mitataan, yrityselämästä tutulla tulos tai ulos –ajattelulla. Tähän muutoksen katson itse positiivisesti ,olen tottunut
työskentelemään kovassa paineessa ja kiireessä, jossa asioita on vaan saatava
maaliin ja silti hyvin tuloksin. Kaikille muutokseen suhtautuminen ja
sitoutuminen ei tule olemaan helppoa. Asia mihin haluan itse jatkossa
vaikuttaa, on kuinka voin auttaa heitä näkemään asioita positiivisena eikä
pelkästään negatiivisena. Muutoksia
tapahtuu koko ajan, halusimme tai emme, se kuinka muutokseen suhtaudumme, proaktiivisesti
vai reaktiivisesti, on vain ja ainoastaan omissa käsissämme. Kehittämällä
itseämme, parannamme valmiuksiamme tulevaisuuden uusiin oivalluksiin joita
olemme itsekin ehkä kehittämässä ja alkuun panemassa.