Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ohjaava Opettaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ohjaava Opettaja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. tammikuuta 2017

6. opetusharjoittelu Stadin osaamiskeskus/ Amiedu

6. Opetus 3.10.-23.12.2016, Stadin osaamiskeskus & Amiedu


Tavoite ja menetelmät
Koulutuksen tavoitteena on että opiskelija hahmottaa Suomen työelämän ja työmarkkinoiden rakennetta yrittäjyyden kautta, sekä ymmärtää keskeiset niiden toimintaa säätelevät periaatteet. Opiskelija oppii, miten Suomen työelämä ja -markkinat ovat kehittyneet ja osaa havainnoida tulevaisuuden kehitystä. Näin hän ymmärtää, miksi työelämätiedot ja -taidot ovat keskeisiä jokaisen yksilön kannalta suomalaisessa työelämässä tänä päivänä, huolimatta siitä onko kyse yrittäjyydestä vai työntekijästä. Hän oppii kurssin aikana monipuoliset yrittäjyystaidot sekä työnhakuun työntekijänä liittyvät tiedot ja –taidot. Hän tiedostaa omat mahdollisuutensa yrittämiseen Suomessa.
Valmennus mahdollistaa ratkaisut itsenäisen liiketoiminnan aloittamisesta ja kehittämisestä sekä kehittää osallistujien yrittäjäosaamista ja antaa toimintavarmuutta oman yrityksen perustamiseen.

Sisältö

Ryhmäkoulutuksessa käsitellään jokaisen oman yrityksen kehittämistä ja yritystoiminnan käynnistämistä mm. seuraavien teemojen kautta. Opiskelukokonaisuuden aihealueet, teemat ja ajankäyttö: 
Työelämätaidot: ansioluettelo + hakemus, työelämätaidot ja –tiedot, työnantajan & työntekijän vastuut ja velvoitteet, lainsäädäntöä ja myyntitaidot
Perusliiketoimintataidot: SWOT-analyysi, IT-taidot, yritysidea/ liikeidea, liiketoimintasuunnitelman rakentaminen, asiantuntijoiden käyttö , yrittäjän vastuut ja velvoitteet
Henkilökohtaiset ominaisuudet/ arviointi: Oman osaamisen arviointi, henkilökohtaisten kykyjen arviointi, verkostoituminen, ajanhallinta, työkyvyn ylläpito
Yrityksen talouden hallinta:
Yritysmuodot, yrityksen kontaktointi, patentointi, toimialatietous, verotus, kirjanpito, starttiraha, rahoitus, vakuutukset, yrityksen perustamistoimet
Yrityksen tuotteiden markkinointi: tuotteistaminen, markkinointi, viestintä, tarvittavat työvälineet

Opiskelukokonaisuuden prosessitavoitteet:

Kokonaisuuden alussa opiskelija muodostaa itselleen kuvan suomalaisesta yrittäjyydestä sekä työelämän työmarkkinoiden kentästä ja näkee samalla omien tähänastisten ajattelu- ja toimintamalliensa puutteet. Opiskelija lähtee rakentamaan omaa orientaatioperustaansa. Kun alustava orientaatioperusta on syntynyt, opiskelija perehtyy syvällisemmin suomalaisen yrittäjyyden keskeisiin piirteisiin ja niitä sääteleviin periaatteisiin.
Opiskelija luo yhteyden yrittäjyyteen huomioiden mikrotasolla omia vahvuuksiaan ja realistisia mahdollisuuksiaan käynnistää liiketoimintaa. Ja huomioiden miten makrotasolla– kansantaloudelliset tekijät, politiikka, intressiorganisaatiot ja työnantajat – vaikuttavat yksilön toimintaan. Hän laajentaa näkemystään makrotason yksilöön kohdistuvista vaikutuksista ja ymmärtää yksilön oman aktiivisuuden olevan hänen hyvinvointinsa kannalta yrittäjyydessä ja nykytyöelämässä sekä -markkinoilla yhä keskeisempi seikka; opiskelijan asennoituminen työn tekemiseen Suomessa muuttuu. Opiskelija oppii, että hän voi parantaa mahdollisuuksiaan turvata hyvinvointinsa työelämän muutoksissa hankkimalla hyvät ja monipuoliset tiedot ja taidot yrittäjyydestä ja työelämästä. Opinnoissa opiskellaan yrittäjyyttä ja työelämätaitoja sekä teoreettisesti että käytännössä. Opiskelija hakeutuu työharjoitteluun hänelle soveltuvaan ja häntä hyödyttävään yritykseen, jossa hän voi seurata ja hyödyntää konkreettisia työelämätaitoja. Lopuksi opiskelija hahmottaa oppimansa perusteella yrittäjyyden realistisuuden sekä työelämätietojen ja –taitojen sekä työnhaun kentän nykytyöelämässä yksilön kannalta ja on sisäistänyt ajatuksen siitä, että "yrittäjyys ja työelämässä menestyminen vaatii suomessa tietoa ja soveltuvan kielitaidon.
Kohderyhmä:
Valmennus on Helsingin kaupungin organisoimaa koulutusta, joka toteutettiin työpajamaisena lähiopetuksena 3.10.-23.12.16  välisenä ajankohtana. Koulutus kesti 65 päivää, ja opiskelupäivän laajuus oli klo 9-14. Yht. 325 tuntia. 100 tuntia työharjoittelua, luentoja ja harjoituksia sis. Suomen kielen opetus 205 tuntia, henkilökohtaista ohjausta 20 tuntia.
Valmennukseen hakeuduttiin te-toimiston kautta Stadin osaamiskeskukseen ja siihen valittiin potentiaaliset liikeidean omaavia henkilöitä. Kyseessä oli 4- 8 henkinen ryhmä, jotka olivat iältään pääsääntöisesti kahdenkymmenen ja neljänkymmenen väliltä. Kyseiset osallistujat pohtivat oman yritystoiminnan käynnistämistä.
Valmennus on suunnattu Helsingissä yritystoimintaa suunnitteleville, joilla on todellista halua olla yrittäjä ja käynnistää liiketoimintaa Suomessa. Suomenkielen opetus sisältyy valmennukseen, eikä valmennukseen ole kielitaitovaatimusta.
Apuvälineet: tehtävämonisteet, tietokoneet/ opiskelijoiden omat laitteet, internet, kirjat, videot, ryhmätyöt, yksilötehtävät,  työelämään tutustuminen, työharjoittelu, aihekohtaiset keskustelut, fläppitaulu, dokumenttikamera, älypuhelimet.
Oppimisen toteuttajina olivat opiskelijat itse: tehtävien teko ja oman liiketoimintasuunnitelman laadinta ja aktiivinen osallistuminen keskusteluun. Itse toimin sekä ohjaajana että asioiden alustajana ja täsmätiedon tuottajana. 
Konkretisointi ja käytäntöön linkitys toimivat, koska tehtävät ja materiaalit pyrittiin pitämään käytännönläheisinä ja kielitasoltaan soveltuvana.
Osaaminen kehittyi yrittäjyyteen vaikuttavissa asioissa,  lisäksi tiedon saantikanavat selkeytyivät.
Vuorovaikutusta oppimistilanteessa oli opettajan ja opiskelijan/ryhmän välillä. Opetuksessa käytiin paljon avoimia keskusteluja ja pohdintoja omista näkökulmista käsin, joiden avulla oli mahdollista auttaa myös toista opiskelijaa  aikaansaamaan uusia ideoita liiketoimintasuunnitelmaansa.  Yhteisen kielen puuttuminen oli aika ajoin haasteellista, joskin opiskelijat täydensivät toisiaan ja google translate-palvelun avulla asioissa oli mahdollista päästä eteenpäin.
Valmennuksen ilmapiiri oli innostunut ja opiskelijat olivat sitoutuneita oppimaan asioita.
Käytettävät menetelmät: Valmennuksessa toteutin
ryhmävalmennusta, pienryhmätyöskentelyä ja -tehtäviä, yksilötyöskentelyä ja -ohjausta sekä harjoituksia mm. internetistä löytyvistä linkeistä.

Itsearviointi: 

Suunnittelin toteutuksen pitkälti aiempiin menetelmien ja harjoitteiden pohjalta, joskin kielitaidon rajallisuus aiheutti haasteita ja muutoksia opetuksien sisältöihin merkittävästi. Ryhmän sitoutuneisuus vaihteli kurssin aikana melkoisesti, jonka johdosta päiväkohtaiset tavoitteet saattoivat muuttua, riippuen pitkälti osallistujista. Osan kanssa pääsimme tavoitteisiin, osan siirtyessä paremmin soveltuvaan koulutukseen tai työharjoitteluun.  Oppimismenetelminä hyödynsin humanistista, kognitiivista ja konstruktiivista lähestymistapaa, konkreettisten esimerkkien avulla. Behaviorista opetusta käytin jossain täsmätiedoissa, kuten lakiasioihin liittyvissä termistöissä ja merkityksissä. Kielellisesti  käytin sekä suomea että englantia ja käännösten kautta arabiaa, kurdia ja pastua.  Valmennuksessa oli opettajana itseni lisäksi s2-opettaja, joka huolehti ammatillisesta suomen kielestä, minun keskittyessä ammattiaineen sisältöihin. Työskentelimme alkuun yhdessä, jotta saimme paremmin käsitystä toistemme opetustyyleistä. Ryhmän kanssa kävimme paljon keskusteluja yrittäjyyteen liittyvistä aiheista, opiskelijoiden aiemmasta taustasta ja miten kotimaassa opittua voisi hyödyntää Suomessa.  Kokonaisuutena arvioituna, saimme kurssin aikana sitoutettua opiskelijoita suomalaisiin toimintatapoihin,  laajennettua heidän suomen kielen taitoaan ja selkiyttämään ajatuksia yrittäjyydestä ja suomalaisesta työelämästä. Opiskelijoilta kerätyt palautteiden tulokset olivat hyvät, (ks. alla) ja ne sisälsivät myös kehitysehdotuksia, pääasiassa liikkumisen esteettömyyteen, mikä kaikissa paikoissa ei ollut selviö, vaikka lakimme niin edellyttääkin. Tämän kurssin pohjalta voimme kehittää edelleen tulevia yrittäjyys-kursseja, joita voimme tarjota maahanmuuttajataustaisille yrittäjyydestä kiinnostuneille henkilöille.

Kurssin palaute:




 

Opetuksen havainnointi

Opetukseni havainnointia kävi seuraamassa sekä ohjaava opettajani Heli Viirola että opiskelijakollegoitani 15.11. ja 5.12.16. Keskusteltuani heidän kanssaan huomaan, että on aina mahtavaa löytää uusia keinoja ja välineitä minkä avulla voi tehostaa opetustaan ja samalla aikaansaada ideointia ja uuden oppimista myös havainnoijissa. Osalle havainnoijista monikulttuuristen ryhmien opettaminen oli vierasta ja erityisesti yllätyksellistä oli osallistujien rajallisen kielitaito. Miten opettaa ja kuinka kärsivällisyys sekä hitaampi puheen tuotanto ovat elinehtoja tiedon omaksumisen ja syväoppimisen kannalta maahanmuuttajien keskuudessa. Havainnoijat totesivat minun tätä hyvin systemaattisesti tekevänkin.  Hallitsen hyvin läsnäolon ja vuorovaikutuksellisuuden ja esim. katsekontaktien merkityksen. Hyödynnän apuvälineitä tarpeen mukaan, kirjoitan, piirrän ja selvennän elekielellä, niin että itse asia tulisi omaksuttua ja ymmärrettyä. En anna helposti periksi, vaan jaksan etsiä eri keinoja asian ymmärrettävyyden aikaansaamiseksi. Oma innostuneisuuteni opettamiseen näkyy ja kuuluu koko ajan ja osaan tasapainottaa oppimisen määrää, niin ettei opiskelijoille tule ns. ”infoähkyä”.  Itselleni tämä valmennus on opettanut monikielisyyden ja eri kulttuurien merkityksistä paljon. Miten jatkossa esim. koota ryhmiä niin, että ryhmän opiskelijat tulevat toimeen keskenään, arvostavat toisiaan ja saavat tuloksia aikaan.
Vertaisryhmäpäivä 15.11.2016/Hannan opetuksen havainnointi AMIEDU, Strömberginkuja 3
Arvioija: Pirjo Purovesi
Tavoite ja menetelmät
-       Työelämän perustaitojen harjoittelua
-       Kaksi tehtävämonistetta: Esimerkinomainen työpaikkailmoitus ja siihen liittyviin kysymyksiin vastaamista sekä Testaa tietosi palkkatyöstä- testi.
-       Työpaikkailmoituksen lukeminen ja ymmärtäminen olivat jo osalle haastavia, joten Hanna luki työpaikkailmoituksen ensin ääneen. Osa halusi lukea työpaikkailmoitusta itsenäisesti, joten tämäkin oli mahdollista. Kaikki tarvitsivat opettajan apua tehtävien ymmärtämisessä ja niihin vastaamisessa. Hanna auttoi hyvin ja pitkäjännitteisesti suomenkielisten kysymysten avaamisessa ja ymmärtämisessä.
Kohderyhmä: Kolme maahanmuuttajataustaista miesoppilasta (turvapaikanhakijoita), suomen kielen taito vielä heikko. Osa omassa maassaan korkeastikin koulutettuja. Kohderyhmän tuntemus tuli taas hyvin selkeästi näkyväksi. Hannan alkuperäinen suunnitelma kurssin toteuttamisesta oli mennyt täysin uusiksi, koska kohderyhmän suomenkielen taso ei ollut ollut alun perin tiedossa ja suomenkielen osaaminen osoittautuikin käytännössä hyvin heikoksi kuten myös yrittäjäksi hakeutumisen todennäköisyys, joten Hanna joutui suunnitella täysin uusiksi kurssin tavoitteet ja toteutuksen. Tai esimerkiksi tietyistä maista tulevia maahanmuuttajia ei voi yhdistää samoihin ryhmiin ym. Opetuksen maksajalla (Helsingin kaupunki) ei ollut lähtötietoa opiskelijoiden suomen kielen tasosta.
Apuvälineet: tehtävämonisteet, opiskelijoiden omat älypuhelimet käännöstyössä, englannin kielen käyttö ymmärtämisen apuvälineenä. Apuvälineenä voisi aina käyttää vielä enemmän kuvia, piirtämistä, elekieltä, jota Hanna on käyttänytkin muilla tunneilla paljon.
Oppimisen toteuttajina olivat pääosin opiskelijat itse (tehtävien teko) ja Hanna toimi lähinnä oppimisen ohjaajana.
Konkretisointi ja käytäntöön linkitys toimivat hyvin, koska toisessa tehtävässä käytettiin työpaikkailmoitusta.
Osaaminen kehittyi suomen kielessä ja oppitunti auttaa ehkä jatkossa itse selvittämään työpaikkailmoituksen sisältöä.
Vuorovaikutusta oppimistilanteessa oli lähinnä vain opettajan ja opiskelijan välillä. Myös kaksi oppilasta teki yhteistyötä tehtävien kanssa.
Oppimistilanteen ilmapiiri oli ahkera ja iloinen.
Rakenne, aikataulu, selkeys: ok. Osa opiskelijoista joutui lähteä aiemmin, joten oppitunnit supistettiin yhteen oppituntiin. Hanna pystyi tilanteessa hyvin joustamaan. Haasteita tuleekin usein siitä, että maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa on sovittu muita menemisiä, jolloin opettajaltakin vaaditaan tiettyä jämäkkyyttä.
Hanna esiintyi vakuuttavasti, osaavasti ja luontevasti, jolloin opetustilanne näkyi oppilaille luotettavana ja uskottavana.
Arviointi: Hanna kysyi jokaiselta oppilaalta erikseen tehtävän vaativuustasosta, oliko helppo/vaikea ja antoi myös suoran palautteen oppilaille. Hanna kysyi myös lopuksi, millainen päivä ja millainen tunnetila päivästä oli jäänyt ja yksi oppilaista kertoikin oppineensa uutta sanastoa. Hanna itse arvioi oliko näin suullisesti saatu palaute aitoa tai rehellistä? Eli estääkö opiskelijoiden oman kulttuurin tuoma auktoriteetti opettajaa kohtaan kertomasta todellista arviointia.


VideoKooste löytyy: 

Videokooste opetusharjoittelusta  

maanantai 2. tammikuuta 2017

Moninaiset oppijat –työpaja 29.11.16

Moninaiset oppijat –työpaja 29.11.16

Toteutimme vertaisryhmänä Moninaiset Oppijat työpajan, jonka tarkoituksena oli oppia tunnistamaan eri persoonatyyppejä ja niiden vaikutusta oppimiseen. Yhdistimme työpajassa jokaisen vahvuuksia ja toteutimme toiminnallisen työpajan jossa osallistujat pääsivät pohtimaan eri persoonallisuustyypille sopivaa ohjausmenetelmää. Ryhmien tuotokset esiteltiin ja käytiin läpi jonka jälkeen päästiin arvioimaan omaa persoonallisuutta ja kuinka hyvin eri persoonallisuus-tyypeistä koostuvia henkilöitä osasi tunnistaa. Saadun palautteen mukaisesti työpajassa käydyt opit ja menetelmät olivat hyviä joita voi myös hyödyntää omassa ohjaustyössään.

 

 


DISC -henkilöanalyysi antaa tarkan kuvan luontaisesta käyttäytymistyylistäsi ja kertoo reagoit miten ympäristöstä tuleviin ärsykkeisiin.


DiSC jakaa ihmisten käyttäytymisen neljään eri ryhmään: Dominance eli hallitseva, Inducement eli vaikuttava, Submission eli vakaa ja Compliance eli tunnontarkka

DISC -analyysi perustuu tutkittuun tietoon (DISC theory of psychologist William Moulton Marston)  ja sen on tehnyt jo miljoonat ihmiset maailmassa.

Analyysin pohjalta on erittäin selkeää rakentaa askeleet itsensä kehittämiseen sekä omien vahvuuksien valjastamiseen. Mutta myös toisten ymmärtämiseen.

Millaisena näet itsesi?

Entä miten muut näkevät sinut?















Käy testaamassa itsesi  ->



 
 Extrovertit; vas. Hanna, Kaisa, Sara, Pirjo ja Sanna

tiistai 27. joulukuuta 2016

4. opetusharjoittelu Amiedu 12.9.-2.12.2016


Kuva: Ulla Sulkava

Ryhdyn yrittäjäksi –koulutus


Tavoite ja menetelmät

Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille osaaminen kannattavan liiketoiminnan edellytyksistä ja toteutettavissa olevasta liiketoimintasuunnitelmasta sekä realistinen käsitys yrittäjänä toimimisesta. Valmennus mahdollistaa ratkaisut itsenäisen liiketoiminnan aloittamisesta ja kehittämisestä sekä kehittää osallistujien yrittäjäosaamista ja antaa toimintavarmuutta oman yrityksen perustamiseen.
Valmennus on suunnattu Uudellamaalla yritystoimintaa suunnitteleville, joilla on hyvää osaamista suunnitellun yrityksen toimialalta ja todellista halua olla yrittäjä. Koulutussisältöjen omaksuminen edellyttää hyvää suomenkielen taitoa. (B.1.2)

Sisältö

Ryhmäkoulutuksessa käsitellään jokaisen oman yrityksen kehittämistä ja yritystoiminnan käynnistämistä mm. seuraavien teemojen kautta. 
  • Yrittäjänä toimiminen - minä yrittäjänä ja yrittäjyyden vaihtoehdot
  • Yritysideasta tuotteeksi - tuotteistaminen
  • Liiketoimintasuunnitelman rakentaminen
  • Myynti ja markkinointi
  • Sähköinen liiketoiminta
  • Yrityksen perustamistoimet - juridiikka
  • Yrityksen taloushallinto, verotus- ja rahoituskysymykset
  • Verkostoituminen - viestintä- vuorovaikutustaidot
  • Yrittäjän jaksaminen - omasta hyvinvoinnista huolehtiminen
  • Henkilökohtaisessa ohjauksessa käsitellään oman yritystoiminnan kehittämistä


Kohderyhmä: Valmennus oli te-toimiston hankkimaa työvoimapoliittista koulutusta, joka toteutettiin lähi- ja etäopetuksen kombinaationa. Lähikoulutuspäiviä oli 20 päivää ja etäopetusta 20 päivää.  Valmennukseen hakeuduttiin te-toimiston kautta hakemalla ja siihen valittiin potentiaaliset liikeidean omaavia henkilöitä. Kyseessä oli 16-henkinen ryhmä, jotka olivat iältään pääsääntöisesti kolmenkymmenen ja viidenkymmenen väliltä. Kyseiset osallistujat pohtivat oman yritystoiminnan käynnistämistä. Ryhmän aktiivisuuteen ja positiiviseen ilmapiiriin olin todella tyytyväinen ja pyrin kannustamaan heitä jatkamaan samalla innokkuudella myös tulevina viikkoina valmennuksen päätyttyä. Oli upeaa nähdä se kannustavuus, jolla osallistujat tukivat toisiaan liikeideoiden rakentamisessa ja verkostoissa on voimaa ja potentiaalia liiketoiminnan kasvattamiseen. 
Apuvälineet: tehtävämonisteet, tietokoneet/ opiskelijoiden omat laitteet, videot, ryhmätyöt, yksikötehtävät, aihekohtaiset keskustelut, fläppitaulu, dokumenttikamera, älypuhelimet.
Oppimisen toteuttajina olivat pääosin opiskelijat itse (tehtävien teko) ja itse toimin sekä ohjaajana että asioiden alustajina ja täsmätiedon tuottajana.  
Konkretisointi ja käytäntöön linkitys toimivat hyvin, koska kaikki tehtävät ja materiaalit toteutettiin omana liikeideaan.
Osaaminen kehittyi yrittäjyyteen vaikuttavissa asioissa hyvin,  lisäksi tiedon saantikanavat selkeytyivät.
Vuorovaikutusta oppimistilanteessa oli opettajan ja opiskelijan/ryhmän välillä. Opetuksessa käytiin paljon avoimia keskusteluja ja pohdintoja omista näkökulmista käsin, joiden avulla oli mahdollista auttaa myös toista opiskelijaa  aikaansaamaan uusia ideoita liiketoimintasuunnitelmaansa.  
Valmennuksen ilmapiiri oli ahkera, innostunut ja opiskelijat olivat sitoutuneita, poissaoloja ei juurikaan ollut.
Rakenne, aikataulu, selkeys: Valmennus oli rakennettu aikataulullisesti niin, että ensin oli lähiopetusta, jonka jälkeen seurasi etäpäiviä, jolloin teoriaa sovellettiin käytäntöön ja sen jälkeen koostettiin opittua seuraavilla lähipäivillä.   Minun osiooni kuuluivat liiketoimintasuunnitelman rakentaminen, tuotteistaminen ja hinnoittelu, myynti ja markkinointi sekä sähköinen liiketoiminta. Valmennuksessa toteutin 
ryhmävalmennusta, pienryhmätyöskentelyä ja -tehtäviä, yksilötyöskentelyä ja -ohjausta sekä harjoituksia suljetusta amiforum-verkkoympäristöstä ja internetistä löytyvistä linkeistä. Suunnittelin toteutuksen pitkälti aiemmin hyväksyttyjen menetelmien ja harjoitteiden pohjalta jättäen kuitenkin liikkumavaraa ryhmän toiveille. Olen valmentanut samaa koulutusta ja aiheita tämän vuoden aikana kuudelle eri ryhmälle ja on aina mahtava huomata kuinka erilaisia jokainen ryhmä on ollut.  Myös aiheiden painotus ja syvyys riippui ryhmän kiinnostuksista, johonkin käytettiin aiempaa enemmän ja johonkin taas vähemmän. Oppimismenetelminä hyödynsin humanistista, kognitiivista ja konstruktiivista lähestymistapaa, konkreettisten esimerkkien avulla. Kävimme paljon keskusteluja yrittäjyyteen liittyvistä aiheista ja pyrin konkretisoimaan esimerkkejä valmennettavien omien liikeideoiden mukaisesti, jotta he voisivat samaistua asiaan.
Oheisista palautteista on nähtävissä asioita joissa onnistuin sekä kehityskohteita, joissa toimintaa voi parantaa.  Kokonaiskeskiarvo opetus- ja ohjaustaidoistani oli 4,86, johon olen kyllä todella tyytyväinen.  

Asiantuntemukseni arvioitiin myös  yhtä hyväksi, eli 4.86. Oppimateriaali, toteutuksen sisältösuunnittelu ja oma kehittyminen koettiin myös onnistuneeksi ja opiskelijoiden mielestä hyväksi. Lisäksi minulle oli jätetty myös avointa palautetta mukavasti. On aina ilo huomata opetuksensa toimivan opiskelijoille, se jos mikä auttaa itseäni edelleen kehittämään omaa osaamistani jota edelleen siirtää. Kehityskohteinani tulen jatkossa enemmän panostamaan monipuolisempiin ryhmä- ja yksilötehtäviin vastuuttamalla myös opiskelijoita laajemmin sekä kehittämällä koulutusmateriaalia visuaalisen silmäiltävyyden parantamisessa.
       

   


Koulutuksen toteutus - Mitä kehittäisit tai mistä annat kiitosta? Hanna Nyrönen


• Olet mahtava kokemuslähtöinen kouluttaja!

• Sain realistisen kuvauksen yrittämisestä. Kiitos myös positiivisesta kannustuksesta.

• Oli hyvin mukaansatempaava ja mielenkiintoinen.

• Kiitos paneutumisesta, tuesta, hyvistä esimerkeistä. Tykkäsin kaikista päivistä!

• Ryhmän ainoa hyvä, panosta lisää vahvuutesi, asiantuntemus ja opettamismenetelmät. Mielestäni saisi olla enemmän tehtäviä.

• Hanna on erittäin innostava, osaava ja hän käytti mielestäni hyvin erilaisia metodeja oppimiseen. Erityisesti pidin siitä, että tutustuimme erilaisiin somen vaihtoehtoihin sekä "pikku tietokilpailu" oli hauska. Tulen käyttämään sitä itsekin omissa valmennuksissani.

• Mieletön some-osaaminen ja innokkuus. Todella avartava osio. Avarsi sähköisten mahdollisuuksien maailman aivan uuteen ulottuvuuteen. Kiitos välikommenteista LTS:ään.

• Hanna oli iloinen ja positiivinen kouluttaja ja otti jokaisen liiketoimintaidean vakavasti ja kertoi rohkeasti mielipiteensä idean/ suunnitelman kehittämisen kannalta.

• Hanna oli todella mukava ja tomera opettaja. Hän osasi hyvin käytännönläheisesti opettaa joka oli itselleni toimiva opetusmalli.

• Luja ammattilainen. Puhui yrittäjän kieltä ja antoi konkreettisia käytännön ohjeita.

• Käytännönläheinen opetus ja Hannan persoona mahtava!

Itsearviointia:

Koen, että onnistuin sekä valmennuksen suunnittelussa että toteutuksessa hienosti. Kävin päivien aikana keskustelua tulevasta ohjelmasta, oliko tarpeen vielä palata johonkin aiheeseen tai oliko heille herännyt muita kiinnostavia asioita mistä haluaisivat tietää enemmän. Muutamia tällaisia aiheita nousikin eteen, palasimme vielä uudestaan mm. sosiaalisen median kanaviin sekä tuotteistamisen ja hinnoittelun merkitykseen ja omien vahvuuksien esiintuomiseen. Koostin lisäksi vielä kertauksen omien valmennuksieni päätteeksi, johon oli kiteytetty olennainen jokaisesta valmentamastani osiosta.

Opetuksen havainnoijana toimi HR-ammattilainen, yrittäjä Kristiina Pihlaja, joka kuvasi toimintaani seuraavasti:


Hannan opetustyyli oli oppijoita aktivoiva ja keskusteleva. Opetuksessa käytetyt menetelmät olivat monipuolisia, opettavia ja mielenkiintoisia. Asioiden linkitys käytäntöön oli toimivaa ja monipuolista, koska Hannalla oli kertoa hyviä käytännön esimerkkejä ja asioiden konkretisointi auttoi hahmottamaan asioita. Ajankäytöllisesti koulutus toimi hyvin, taukoja oli sopivin väliajoin. Koulutuksen ilmapiiri oli avoin, rento ja kannustava. Hannan vuorovaikutustaidot ovat erinomaiset ja hän sai energisellä otteellaan oppilaat jakamaan ja myös kysymään lisää ja jakamaan myös omia kokemuksiaan. Käytettävät apuvälineet toimivat hyvin, Hanna on erityisen taitava käyttämään multimediaa ja erilaisia metodeja, kuten hyödyntämään pelillisyyttä. Hanna osasi myös tietyin väliajoin tarkistaa, että onko kysyttävää ja tarvittaessa kertasi asioita. Opetuksen myötä päästiin tavoitteisiin erinomaisesti - koin itsekin, että oma osaamiseni tuli somen osalta päivitettyä 2000-luvulle. Kehityskohteina Hannan osalta olisi ehkä tarvittaessa hyödyntää enemmän fläppiä, kun annetaan jokin tehtävä, jotta kaikilla opiskelijoilla olisi selkeä näkemys, mitä heiltä odotetaan - erityisesti alussa, kun henkilöt esittäytyvät. Kokonaisuutena valmennusosiot olivat hyvin mielenkiintoisia ja ajankohtaisia sekä opettajana Hanna on innostava ja ammattitaitoinen. 

Hanna Nyrönen kouluttajana lähiopetuksessa

Hanna on toiminut kouluttajana Ryhdyn yrittäjäksi (työvoimapoliittinen) valmennuksilla, YAT ammattitutkinnon valmennuksilla ja JET (johtamisen erikoisammattitutkinnon) valmennuksilla vuoden 2016 aikana.

Hannalla on mielestäni sosiokonstruktivistinen oppimiskäsitys käytössä koulutuksissa, jossa on tietoteoreettinen käsitys tiedosta ja oppimisesta, ja siinä korostetaan vuorovaikutusta ja sosiaalisia suhteita oppimisessa.

Opetusmenetelminä on käytetty erilaisia menetelmiä: konkreettista ja käytännöllistä asioiden esittämistä, paljon esimerkkejä yrittäjyydestä, johtamisesta, somesta ja digitaalisesta markkinoinnista, keskustelua, ryhmätehtäviä ja parikeskustelua. Tärkeimpänä korostuu Hanna oma ammattitaito ja kokemus opetettavista aiheista.

Oppiminen on tavoitteellista ja tapahtuu vuorovaikutuksessa opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa ja oppijaa kannustetaan itseohjautuvuuteen. Hannalla on mahdollisuus edistää opiskelijan mielekästä oppimista ja auttaa sisäisen motivaation kehittymisessä. 

Olen ollut seuraamassa Hannan lähipäiviä ja voin täysillä yhtyä hänen saamiin palautteisiin opiskelijoilta:

  • Huippuluokan asiantuntija, ihmisläheinen ja kannustava. Hanna sai meidät kaikki innostumaan markkinoinnista oman innostuneisuutensa kautta.
  • Superinnostava opettaja! Erittäin mielenkiintoiset keskustelut tuntien aikana.
  • Kiitos asiantuntevista oppitunneista. Tunneille oli ilo tulla ja sain niistä paljon uutta hyödyllistä tietoa, jota pystyn hyödyntämään tulevaisuudessa yrittäjänä. Kouluttajana Hanna on helposti lähestyttävä, rento ja hän osaa herättää oppijan mielenkiinnon. 
  • Olet mahtava kokemuslähtöinen kouluttaja! Hanna on erittäin innostava, osaava ja hän käytti mielestäni hyvin erilaisia metodeja oppimiseen. 
  • Erinomainen kouluttaja! Asiantuntemus ja selkokielisyys huipussaan.
  • Todella selkeä rakenne ja miellyttävä päivä. annoit mukavasti keskustelun olla vapaata ja se edes auttaa ainakin omaa oppimistani kun saan keskustella asiasta.

Hanna Nyrösen kouluttajana toimimista lähiopetuksessa on arvioinut
Ulla Sulkava, joka toimii yrittäjyyden ja johtamisen kouluttajana ja tutkintovastaavana (YAT) Amiedussa. Peda opinnot suoritettu HAMK 2011.

Helsinki 9.12.2016 Ulla Sulkava